Browsing:

Month: August 2018

Urheilutapahtumat Oulussa

Pohjois-Suomen suurin kaupunki Oulu tunnetaan ehkä parhaiten monista teknologiayrityksistään ja -innovaatioistaan, sekä joka kesä järjestettävästä, kymmeniä tuhansia kävijöitä keräävästä Qstock-festivaalista. Niiden lisäksi Oulu on myös erittäin vireä urheilukaupunki. Pääsarjatason joukkueita löytyy kosolti sekä naisten että miesten sarjoista ja tervakaupunkina tunnettu Read more…


Lentopalloilu Oulussa

Oulu – tuo kylmän Pohjolan urheilukaupunki – tarjoaa monipuoliset urheilumahdollisuudet alueen asukkaille. Oulussa toimii satoja eri urheiluseuroja, osa puhtaasti harrastepuolella, osa kilpaurheilun saralla ja osa molemmissa. Kaupungin ykköslaji on ehdottomasti jääkiekko, sillä onhan Kärpät yksi 2000-luvun menestyneimpiä joukkueita. Oululla on Read more…


Kurkistus Oulun Pyrintöön

Oulun Pyrintö ry on oululainen urheiluseura, joka on perustettu vuonna 1904. Seuran lajeja ovat yleisurheilu, paini, painonnosto ja telinevoimistelu. Seura toimii urheilijoitaan kasvattavana ja ohjaavana tekijänä niin harrasteliikunnassa, nuorisourheilussa, kilpaurheilussa kuin huippu-urheilussakin. Käytännössä Oulun Pyrintö toimii siten, että se luo Read more…


Näin teet liikunnasta osan päivittäistä elämää

Muista, että liikunta on osa elämääsi, ei toisinpäin. Älä siis tee liikunnasta tai sen puutteesta liian isoa ja hankalaa elämän osa-aluetta. Aktiivinen elämäntapa on helpointa aloittaa, kun nauttii siitä mitä tekee. Muutamalla helpolla askeleella liikunnasta tulee mieluinen harrastus ja osa Read more…


Menestyneimmät oululaiset urheilijat

Oulu on monipuolinen urheilukaupunki, jolla on pitkä historia menestyneiden urheilijoiden kotikaupunkina. Oulu ja sen lukuisat urheiluseurat ovat tarjonneet ensiluokkaisia harjoittelumahdollisuuksia ja valmennusta, joiden avulla moni potentiaalinen urheilijalupaus on päässyt näyttämään kykynsä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Koska jokainen urheilija ei Read more…


Liikunta osana jokapäiväistä elämää

Ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia tarkasteltaessa esiin nousee kolme osa-aluetta: lepo, ravinto ja liikunta. Tasapainoisen elämän edellytyksenä on kaikkien mainittujen asioiden toteuttaminen yksilöllisten tarpeiden mukaan. On siis mahdotonta antaa täydellisen yleispäteviä ohjeita siitä, kuinka jokaisen pitäisi levätä, syödä tai liikkua. Pääpiirteittäin vinkkejä Read more…


Kuntosalit Oulussa

Oulu on kaupunki, jossa kuntosaliharrastajia todella hemmotellaan. Kuntosaleja löytyy runsas määrä jokaiseen mahdolliseen makuun ja tarpeeseen, olipa tavoitteena puhdas voimailu, lihasten kasvattaminen, kuntoutus tai painon pudottaminen. Kuntosali onkin mitä parhain paikka harjoittaa koko kehoa monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti, sillä harjoittelutapaa sekä Read more…


Oulun Palloseura

Vaikka Oulun Palloseura urheasti taistelikin itselleen jatkopaikan sijoittuen kahdeksanneksi Miesten 1. divisioonassa kaudella 2017, joukkuetta ei näy Ykkösen pelikentillä kaudella 2018. Syy poissaoloon löytyy hallinnollisesta kriisistä maksurästien muodossa, minkä seurauksena asiasta vastannut lautakunta eväsi joukkueen lisenssin ja tuomitsi joukkueessa pitkään Read more…


Oulun Kärpät

Raksilan jäähallissa riittää historiaa ja menestyksestä kertovia pokaaleja, viirejä, jäädytettyjä pelipaitoja ja julisteita. 2000-luvun menestyneimpiin Liigajoukkueisiin lukeutuva Oulun Kärpät on koko Pohjois-Suomessa Kalajoelta Utsjoelle ilmiö ja äärimmilleen viritetty jääkiekon huippuseura, joka kiinnostaa niin pelaajia ja päävalmentajia kuin NHL:n kykyjenetsijöitäkin. Moni Read more…


Oulu

Oulu on Pohjois-Suomessa sijaitseva kaupunki ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntakeskus. Väkiluvultaan Oulu on koko Suomen viidenneksi suurin kaupunki 202 058:lla asukkaallaan ja samalla Suomen neljänneksi suurin kaupunkialue. Se sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa, Perämeren rannikolla. Oulun naapurikuntia ovat Kempele, Ii, Hailuoto, Tyrnävä, Liminka, Muhos, Read more…